Merinahkakilppari tuli takaisin

Juhannus on täällä sujunut yövuorojen merkeissä. Enää yksi yö jäljellä ;)  Oikeasti tämän yövuorojakson yöt ja päivät ovat sujuneet jo helpommin. Lyhyemmillä ”päiväunilla” pärjää, eikä rannallakaan tule enää nukuttua niin paljon. Ensimmäisissä yövuoroissa vaikuttivat varmaan myös matkan rasitukset. Kun päivällä piti nukkua paljon, tuli tunne,
ettei täällä ehdi muuta tekemäänkään kuin töitä. Kun tänne saakka matkustaa, haluaa luonnollisesti nähdä muutakin: saaren luontoa. kyliä, ”kaupunkia” ja ihmisiä. Nyt olemme 6t+jo ehtineet kokea sitäkin puolta.

Juhannusaattoiltana söimme vapaaehtoisen kanssa yhteisen päivällisen ennen yövuoroon lähtöä. Olimme keränneet yhteisesti jääkaapeistamme kasviksia, riisiä, pastaa, papuja, linssejä ym. vegetaristeille soveltuvia aineksia. Aineksista maittavan ja runsaan aterian kokosi englantilainen nuori nainen (19 v.) Ellie, joka on kaikin puolin valloittava persoona. Suomalainen Noora oli tehnyt meille salaattia, leiponut  herkullista leipää ja jälkiruuaksi suussa sulavia suklaakeksejä. Ei siis mitenkään hassumpi juhannusaatto.

Rannalla juhannusaaton kruunasi pian  työvuoron alussa rantaan noussut Leatherback, joka oli siis edellisenä yönä yrittänyt pesintää. Vuorokauden lepo Karibian aalloissa oli palauttanut sen voimat, ja muninta sujui hienosti.  Pesä kuitenkin oli niin lähellä nuosuvesirajaa, että munat (117 kpl ) kaivettiin esille ja siirrettiin taas turvallisempaan paikkaan.

Merinahkakilpikonnan pesäkuopan syvyys on lähes metri, mistä voi kyllä hyvin ymmärtää, että pesiminen on kova rasitus sille. Myös liikkuminen rannalla on huomattavasti kömpelömpää kuin pienemmällä Hawsbillillä, joka oikean suunnan löydettyään painelee mereen niin lujaa, ettei kameran linssi pysy perässä. Usein kilpikonnaa hieman ohjaillaan sen palatessa merta kohti, sillä rannat ovat paikoin kuluineita ja täynnä juurakoita. Joskus se jopa juuttuu kiinni niihin ja se joudutaan irroittamaan. Kilpikonna ei osaa peruuttaa ja jos se ei pääse kääntymään, juuttunut kilpikonna todennäköisesti ilman rannalla partioivia vapaaehtoisia päätyisi ”helppona nakkina” ihmisten ruokapöytään.

Lauantaiaamuna nukuimme työvuoron jälkeen vain pari tuntia ja lähdimme monen muun vapaaehtoisen mukana saaren eteläosaan patikoimaa saaren toiseksi korkeimmalle huipulle. Korkein huippu High North sijaitsee ihan tässä keskuksen vieressä. Sinne yritimme nousta kahdestaan yhtenä aamuvuoron jälkeisenä aamuna viime viikolla, mutta pääsimme noin puoleenväliin, kun polku vaan hävisi. Jouduimme toteamaan, että patikointi täällä merkityllä reitillä ei todellakaan ole yhtä helppoa kuin Karhunkierroksella. Eteläisen kärjen huippuakaan emme olisi kahdestaan osanneet valloittaa, mutta Nooran opastuksella kamppailimme sisukkaasti 954 jalkaa huipulle asti. Viimeiset 20 minuuttia oli todella jyrkää maastoa ja kiipesimme suoraan ylöspäin jalkojen lipsuessa joka askeleella alaspäin lehtien liukastamassa rinteessä. Huipulla saimme tasata hengitystämme ja ihailla mahtavista maisemista. Alaspäin suorastaan liu ´uimme välillä ja vauhdin sai pysäytettyä vain tarraamalla puihin. Aikamoinen seikkailu siis!

Lyhyiden päiväunien jälkeen olimme taas suuntaamassa yövuoroon. Vuoron aikana rannalla pesi Hawsbill, jonka munat (185 munaa!) jouduimme myös siirtämään. Munia esille kaivaessamme huomasimme, että pohjavesi oli ehtinyt täyttää pesää jo n. 30 cm, joten kuoriutuvilla pikkukilppareilla ei olisi ollut mitään mahdollisuutta selvitä pesästä ulos hukkumatta.



Muninnan jälkeen munat ovat pehmeäkuorisia noin puolen tunnin ajan, joten ne yritetään siirtää uuteen pesään mahdollisimman nopeasti. Kovakuorisina ne tietenkään eivät kestäisi niin hyvin hellävaraistakaan käsittelyä. Yövuoron loppu sujui kilpparitapahtumien osalta hiljaisesti. Metelistä piti huolen aamuyöllä noussut ukkosmyräkkä, joka kuitenkin onneksi pysyi meistä aika kaukana.