Leatherbackin kuva vihdoinkin ;)

Tässä tämä lupaamamme kuva Leatherbackistä. Vieläkin tulee mieleen, miten vaikuttava eläin se on! Kuulimme, että rannalla on tämän pesintäkauden aikana käynyt kaksi eri yksilöä. Aikaisemmin on ollut välissä vuosia, jolloin Leatherbackin pesintöjä ei ole tavattu ollenkaan. Kaikesta tästä voimme päätellä, että laji on hyvin uhanalainen. Tällä kuvassa näkyvällä kilpikonnalla oli räpylässään kolo, jonka todennäköisesti on aiheuttanut hainpuraisu. Kuvassa kilpparin päällä näkyvä valkoinen on hiekkaa, jota se heittelee munia peitellessään ympärilleen - välillä hyvinkin voimakkaasti. Olemme mekin tästä "hiekkasateesta" saaneet osamme muutaman kerran ;) Leatherback tekee räpylöistään "kupit", kun se kaivaa pesää munilleen (ihan kuin ihminenkin, jos kaivaisi käsin maata). Aika erikoista!

Tämä hetki, kun kilpikonna sitten palaa mereen, on aina yhtä vaikuttava. Se vaan häviää meren pimeyteen...

Eilen sitten Pikku-Myystä (Little My) tuli virallisesti meidän adoptiokilppari ja meistä ylpeät adoptioemot. Toivottavasti saamme kuulla Myyn elämän varrelta pelkkiä hyviä uutisia. Jos kaikki menee hyvin (esim. se ei jää kalastajien verkkoihin), saamme kuulla iloisia munimisuutisia parin tai kolmen vuoden päästä.

Tänään täällä on satanut melkein koko päivän. Sähkötkin olivat välillä poikki, eikä internet-yhteyttä ollut - ehkä harmaasta säästäkin johtuen...Olemmekin lueskelleet sisällä ja nukkuneet. Nyt näyttää jo kirkkaammalta, joten ehkäpä tänään vielä pääsisi snorklailemaan rantaan. Olisi siistiä nähdä Nurse shark, vaikka ensin tänne tullessani toivoin, etten ainakaan haita kohtaisi. Toissapäivänä rannalla oli ollut isoin Nurseshark, minkä keskuksen "emäntä" oli koskaan nähnyt oltuaan täällä sentään 20 vuotta. Meri on viimepäivinä ollut levoton ja virtaukset voimakkaita, joten kovin kauas en kyllä uskalla yksin lähteä...

Tänään täällä on ollut hiljaista, kun kaikki pysyttelevät sateesta johtuen sisätiloissa. Yksin ei kuitenkaan koskaan tarvitse olla ;)



Grenada in a tiny nutshell

Joku on jo saattanut ihmetellä,missä ihmeessä tämä Grenada oikein on. Emmepä siitä tienneet mekään mitään, ennen kuin viime syksynä aloimme suunnitella vapaaehtoistyöhön lähtemistä.

Grenadan saarivaltio sijaitsee n,150 km Venezuelasta pohjoiseen, itäisellä Karibialla. Koko valtiossa on asukkaita vain suunnilleen sama määrä kuin Oulussa,eli n.100.000 ja pääsaarikin on vain 18 km leveä ja 34 km pitkä. Pääsaaren lisäksi valtioon kuuluvat Carriacoun ja Petite Martiniquen saaret sekä lukuisia pieniä saaria.

Asukkaista n.75% on afrikkalaisperäisiä (täälläkin toistuu siis surullinen tarina Afrikasta tuoduista orjista),loput enimmäkseen entisten isäntien,brittien jälkeläisiä. Kuten kuvasta näkyy,Grenada itsenäistyi 1974.

Pieni Carriacoun saari (11km pitkä,4 km leveä) on toistaiseksi säilyttänyt alkuperäisen ilmeensä yllättävän hyvin. Turisteja käy kuulemma sesongin aikana kohtalaisen runsaastikin,mutta se ei näy juuri missään. Suuria hotelleja ei ole,eivätkä pienet majatalot erotu kauniista yksityistaloista. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua hyvinkin pian. Isäntämme kertoi juuri tänä aamuna, että hienolle rannalle,jossa käymme etsimässä kilpikonnia ja jossa päiväsaikaan voi uida ihan yksikseen, suunnitellaan isoa hotellia uima-altaineen ja allasbaareineen! Siis myös täällä harrastetaan luonnon tuhoamista muka turismin takia,vaikka turistit hakeutuvat tänne juuri luonnon kauneuden ja hiljaisuuden vuoksi.Myös kuulimme,että jo kolmasosa saaresta on vieraassa omistuksessa.
Vielä kuitenkin tunnelma on kiireetön ja leppoisa ja omakin sielu on todella saanut levätä ja nauttia:-) Esimerkiksi kahdella saarta kiertävällä bussilla on kyllä reittinsä,mutta niitä vaihdellaan tarpeen mukaan. Tänään mm. eräs rouva lähtöpysäkillä bussiin tullessaan ilmoitti jättäneensä ostoksensa kauppaan ja niinpä bussi kurvasi ensin kaupan eteen,josta rouva turhia kiirehtimättä haki ostoksensa. Sitten lähdettiinkin ihan eri suuntaan, kuin minne oikeasti oltiin menossa ja pikku teitä kierrellen jätettiin kukin kotiovelleen. Vähän tuli hämminkiä siitä,kun me emme jääneetkään ihan omalle "pysäkille",vaan halusimme mennä valokuvaamaan vähän matkan päähän.

Parikymmentä vuotta sitten muuan italialainen pariskunta saapui maailmanympäripurjehduksellaan Grenadan saarelle. Viivyttyään vuoden verran pääsaarella he lähtivät tutustumaan Carriacoun saareen. Kuinka ollakaan,siellä sattui olemaan sopiva maatilkku myytävänä. Tästä alkaa Kido-yhteisön tarina. Tämä samainen pariskunta omisti elämänsä kilpikonnien suojelulle ja kodittomien ja sairaiden eläinten hoivaamiselle. Kaikki tapahtuu yksityisin varoin,valtio ei tue toimintaa millään tavoin. Vapaaehtoisia työntekijöitä tulee pääasiassa Britanniasta,muutaman vuoden ajan Suomestakin (yksi saksalainen on porukassa).



En sitten yhtään tykkää rantaelämästä

Minä, joka en ole koskaan ollut mikään beacheillä notkuja, olin siis tänään mukana muutaman tunnin vene-/uinti-/snorklausretkellä. Venematka oli ihan OK, vaikka luonto järjestikin nuorisolle hauskoja hetkiä isojen tyrskyjen muodossa, jotka kastelivat mummelin läpimäräksi. Hauskaa se oli kyllä itsestänikin. Olin ainoa, joka raukkamaisesti puki ylleen pelastusliivin. Minä kun en ole koskaan ymmärtänyt, mitä logiikkaa on siinä, että liivit  otetaan veneeseen turhaksi painolastiksi, jos niitä ei käytetä, Varmaan siihen on järkevä selitys, jota rajoittunut mieli ei ymmärrä. No, paluumatkalla oli kyllä liivit muillakin suomalaisilla ja saksalaisella Willillä, mutta ei urheilla maailmanvalloittajabriteillä.

Rantaa lähestyttäessä ennätin manata mielessäni useaan kertaan, että kaikkeen sitä tulee lähdettyä, mutta mitä pienet edellä, sitä isot perässä, vai miten se nyt oli. Miten ihmeessä saisin aikani kulumaan rannalla lähes kolme tuntia?! Ensimmäinen snorklausreissu päättyi suurin piirtein paniikkiin, kun huomasin äkkiä olevani turhan kaukana rannasta ja voimakkaat virtaukset tekivät paluun raskaaksi. En enää koskaan snorklaa, en ikinä! No, menihän siihen seuraavaan yritykseen ehkä puoli tuntia, eikä taaskaan greenejä.

Siispä takaisin rantaan siirtelemään pyyhettä rannan ainoan palmun alla, jotta voisi taas lukea muutaman rivin. Kolmannen yrityksen  eteen Anita sai jo tehdä tosissaan töitä, ennen kuin sai minut houkuteltua mukaan. Kolme green-kilpparia oli kuulemma ihan lähellä. Vaivannäkö palkittiin: olihan se soma näky, kun nämä arvokkaat ja samalla hellyttävät otukset ”leijailivat” pohjan tuntumassa näykkimässä meriheinää. Tämän takia tuo yli viiden tunnin reissu siis ehkä kannatti, mutta vaikka jäänkin varmaan omituisine mielipiteineni  yksin, niin  sanon kuitenkin:  olisin todellakin viettänyt viisi tuntia mieluummin öisellä rannalla konnia etsimässä!

P.S. Tätä kirjoittaessani alkoi armoton hälinä: Marina tuli näyttämään pikku kilpikonnia, jotka olivat löytyneet Hillsboroughin rannalta (siis kaupungin rannalta). Joku poika oli ensin tuonut yhden, joka oli maannut rannalla selällään ja nyt koko pesällinen tuodaan tänne kotirantaamme ja vapauteen sitä mukaa, kun ne kuoriutuvat. Ensimmäisessä erässä tuotiin jo 14 pientä Leatherback-vauvaa, joita pääsimme auttamaan vapauteen.  Hellyttäviä!!! Nyt näin omin silmin, kuinka sattumanvaraista näiden pikkuisten eläinten henkiinjääminen on! Aallot heittivät niitä koko ajan takaisin rantakivikkoon. Nythän niillä oli ihmisauttajat, jotka käänsivät nokan takaisin merelle päin. Ilman näitä auttavia käsiä ei ehkä kovinkaan moni tästä porukasta olisi selvinnyt aaltojen suojaan. Tapahtuma oli itkettävän ihana - ja suorastaan harras. Tänään pääsemme ehkä mukaan hakemaan pesästä uusia kuoriutuneita vauvoja. Olen todella onnellinen, että sain sittenkin nähdä pikkuisiakin tällä reissulla;-)

Päivä Tobaco Cayssa

Viimeinen yövuoro sujui aluksi vauhdikkaasti, kun rannalla oli kaksi kilpikonnaa melkein yhtä aikaa. Puolen yön jälkeen hiljeni ja aamuun päästiin partioinnin ja torkahtelun merkeissä. Emme ole kai muistaneet mainita, että yövuorossa kuljemme hautausmaan läpi. Valkoiset haudat eivät tunnu niin pelottavilta kuin meidän tummat hautakivet – kumma juttu. Tänä aamuna kyllä kohtasimme sitten erikoisen näyn! Kun palasimme yövuorosta keskukseen, Windwardin kylän kohdalla näimme tien vierellä  rinteessä useita ihmisten pääkalloja. Paikassa on aikaisemmin ollut hautausmaa, ja nyt kulkukoirat sekä eroosio on tuonut luut esiin! Koiria tällä saarella riittää, eikä useimmista pidetä mitään huolta. Keskuksen hoiviin onkin kulkeutunut 18 koiraa, joilla jokaisella on oma tarinansa. Rannalla meillä on aina kanssamme partioimassa yksi tai kaksi koiraa. Kuvassa näkyvä koira on menettänyt toisen jalkansa jäätyään auton alle.

Työvuorosta palattuamme nukuimme pari tuntia. Patikoimme läheiselle rannalle, josta paikallinen mies tuli meitä veneellään noutamaan. Suuntanamme oli Tobaco Cays Marine Park, jonka sanotaan olevan jopa yksi turmeltumattomimmista luonnonvaraisista merialueista maailmassa. Alueeseen kuuluu muutama pieni saari, ja kaikilta saariin rantautuneilta matkailijoilta peritään ylimääräinen suojelumaksu. Meidän ei olisi tarvinnut sitä maksaa, koska olemme Kidon vapaaehtoistyöntekijöitä, mutta halusimme siitä huolimatta avustaa tärkeää suojelutyötä. Summa oli euroissa kuitenkin vain vajaa 3 euroa.

Tobaco Cays on tunnettu liemikilpikonnistaan (Green Turtle), jotka asustelevat saaren rantamilla. Meillä oli mahdollisuus snorklailla ja uida yhdessä merikilpikonnien kanssa! Oli hauska seurata niiden ruokailua matalassa rantavedessä. Kaikessa rauhassa kilpparit popsivat merenpohjaheinää. Välillä ne nousivat pintaan hengittämään vain parin metrin päässä snorklaajasta. Liemikilpikonnat olivat yllättävän isoja. Kiinassahan niitä raukkoja uiskenteli ravintoloiden akvaarioissa ja niistä tehtiin keittoa jo poikasina. Oli paljon hienompaa nähdä niiden uiskentelevan siellä, missä niiden kuuluukin olla. Vietimme saarella lähes kolme tuntia, ja itse olin siitä ajasta suurimman osan vedessä. Toinen erikoisuus saarilla kilpikonnien lisäksi ovat iguaanit. Niitä siellä näkikin lähes joka suunnalla, kunhan ensin oppi ne havaitsemaan. Pystyivät kyllä piiloutumaan suojavärinsä turvin todella hyvin.

Matkasta Tobaco Caysiin ja sieltä pois on pakko mainita, että se oli aivan kauheaa hyppyyttämistä! Venekuski sanoikin heti aluksi, että kaikki on hyvin, vaikka hieman tuulista onkin. Sen tulimme huomaanaan. Keskellä merta aallot olivat välillä todella korkeita ja aallon harjalta tultiin hypäten alas. Voin kertoa, että istuminen nyt hieman hankalaa. Myräkästä ja pienestä veneestä huolimatta minua ei oikeastaan pelottanut, koska paikalliset ovat tottuneita merenkävijöitä ja osaavat lukea merta.

Istumisesta tuli vielä mieleen, että eilen istuin kaktuksen päälle. Patikkaretkellä kyykistyin ottamaan Liisasta kuvaa kaunista taustaa vasten ja keskellä niittyä oli yksi ainoa pieni kaktus, jonka päälle istahdin. Liisa joutui suorittamaan pienen piikinpoisto-operaation takapuolestani. Toiset olivat hieman kauempana ja kertoivat ihmetelleensä, mitä suomalaisleidit puuhaavat ;)

Merinahkakilppari tuli takaisin

Juhannus on täällä sujunut yövuorojen merkeissä. Enää yksi yö jäljellä ;)  Oikeasti tämän yövuorojakson yöt ja päivät ovat sujuneet jo helpommin. Lyhyemmillä ”päiväunilla” pärjää, eikä rannallakaan tule enää nukuttua niin paljon. Ensimmäisissä yövuoroissa vaikuttivat varmaan myös matkan rasitukset. Kun päivällä piti nukkua paljon, tuli tunne,
ettei täällä ehdi muuta tekemäänkään kuin töitä. Kun tänne saakka matkustaa, haluaa luonnollisesti nähdä muutakin: saaren luontoa. kyliä, ”kaupunkia” ja ihmisiä. Nyt olemme 6t+jo ehtineet kokea sitäkin puolta.

Juhannusaattoiltana söimme vapaaehtoisen kanssa yhteisen päivällisen ennen yövuoroon lähtöä. Olimme keränneet yhteisesti jääkaapeistamme kasviksia, riisiä, pastaa, papuja, linssejä ym. vegetaristeille soveltuvia aineksia. Aineksista maittavan ja runsaan aterian kokosi englantilainen nuori nainen (19 v.) Ellie, joka on kaikin puolin valloittava persoona. Suomalainen Noora oli tehnyt meille salaattia, leiponut  herkullista leipää ja jälkiruuaksi suussa sulavia suklaakeksejä. Ei siis mitenkään hassumpi juhannusaatto.

Rannalla juhannusaaton kruunasi pian  työvuoron alussa rantaan noussut Leatherback, joka oli siis edellisenä yönä yrittänyt pesintää. Vuorokauden lepo Karibian aalloissa oli palauttanut sen voimat, ja muninta sujui hienosti.  Pesä kuitenkin oli niin lähellä nuosuvesirajaa, että munat (117 kpl ) kaivettiin esille ja siirrettiin taas turvallisempaan paikkaan.

Merinahkakilpikonnan pesäkuopan syvyys on lähes metri, mistä voi kyllä hyvin ymmärtää, että pesiminen on kova rasitus sille. Myös liikkuminen rannalla on huomattavasti kömpelömpää kuin pienemmällä Hawsbillillä, joka oikean suunnan löydettyään painelee mereen niin lujaa, ettei kameran linssi pysy perässä. Usein kilpikonnaa hieman ohjaillaan sen palatessa merta kohti, sillä rannat ovat paikoin kuluineita ja täynnä juurakoita. Joskus se jopa juuttuu kiinni niihin ja se joudutaan irroittamaan. Kilpikonna ei osaa peruuttaa ja jos se ei pääse kääntymään, juuttunut kilpikonna todennäköisesti ilman rannalla partioivia vapaaehtoisia päätyisi ”helppona nakkina” ihmisten ruokapöytään.

Lauantaiaamuna nukuimme työvuoron jälkeen vain pari tuntia ja lähdimme monen muun vapaaehtoisen mukana saaren eteläosaan patikoimaa saaren toiseksi korkeimmalle huipulle. Korkein huippu High North sijaitsee ihan tässä keskuksen vieressä. Sinne yritimme nousta kahdestaan yhtenä aamuvuoron jälkeisenä aamuna viime viikolla, mutta pääsimme noin puoleenväliin, kun polku vaan hävisi. Jouduimme toteamaan, että patikointi täällä merkityllä reitillä ei todellakaan ole yhtä helppoa kuin Karhunkierroksella. Eteläisen kärjen huippuakaan emme olisi kahdestaan osanneet valloittaa, mutta Nooran opastuksella kamppailimme sisukkaasti 954 jalkaa huipulle asti. Viimeiset 20 minuuttia oli todella jyrkää maastoa ja kiipesimme suoraan ylöspäin jalkojen lipsuessa joka askeleella alaspäin lehtien liukastamassa rinteessä. Huipulla saimme tasata hengitystämme ja ihailla mahtavista maisemista. Alaspäin suorastaan liu ´uimme välillä ja vauhdin sai pysäytettyä vain tarraamalla puihin. Aikamoinen seikkailu siis!

Lyhyiden päiväunien jälkeen olimme taas suuntaamassa yövuoroon. Vuoron aikana rannalla pesi Hawsbill, jonka munat (185 munaa!) jouduimme myös siirtämään. Munia esille kaivaessamme huomasimme, että pohjavesi oli ehtinyt täyttää pesää jo n. 30 cm, joten kuoriutuvilla pikkukilppareilla ei olisi ollut mitään mahdollisuutta selvitä pesästä ulos hukkumatta.



Muninnan jälkeen munat ovat pehmeäkuorisia noin puolen tunnin ajan, joten ne yritetään siirtää uuteen pesään mahdollisimman nopeasti. Kovakuorisina ne tietenkään eivät kestäisi niin hyvin hellävaraistakaan käsittelyä. Yövuoron loppu sujui kilpparitapahtumien osalta hiljaisesti. Metelistä piti huolen aamuyöllä noussut ukkosmyräkkä, joka kuitenkin onneksi pysyi meistä aika kaukana.

Yötöissä taas

Helpon aamuvuorojakson jälkeen aloitimme taas neljän yön työputken. Vähän ennen lähtöä kävi ilmi,että työkunnossa ei ole juuri muita kuin "Finnish girls" (heh-heh:-), muut olivat hankkineet lihaskramppeja,kipeitä varpaita ym. Niinpä sitten suuntasimme rannalle suomalaisvoimin,vahvistuksena kolmejalkainen (luit ihan oikein!) ystävämme Cally ja johtajanamme paikallinen Coy-Coy. Coy-Coy muuten tekee keskukselle palkallista työtä, eikä ole vapaaehtoinen,kuten aiemmin luulimme.

Melko pian merestä ilmestyikin unelmiemme täyttymys,Leatherback! Tiesimme tämän lajin isoksi,mutta niin valtavaksi emme olleet osanneet sitä kuvitella. On vaikea kuvata sitä tunnetta,minkä valtaan joutui,kun istui pimeällä rannalla aaltojen pauhussa ja seurasi lumoavaa näytelmää, kun tämä ainutlaatuinen eläin kaivoi suurilla räpylöillään pesää munilleen (se itse asiassa muodostaa räpylöistään ikään kuin kauhan,jolla lappaa hiekkaa syrjään). Nieleskelin itkua,kun hetken lumoukseen sekoittui tietoisuus siitä,että laji on erittäin uhanalainen. Leatherback- ja Hawksbill-kannat ovat viime vuosisadan aikana vähentyneet n. 80%,Green- ja Loggerhead-kannat n.50%. Noin tunnin kaivettuaan ja päästyään 60-70 cm syvyyteen, Leatherback huomasi paikan huonoksi ja palasi mereen. Se saattaa yhden yön aikana kaivaa viisikin pesää,ennen kuin on tyytyväinen. Tämä yksilö ei kuitenkaan enää palannut ja odotammekin innolla sen palaamista ensi yönä. Tänään kuulimme,että se on käynyt rannalla jo 11 kertaa ja muninutkin viidesti tämän pesintäkauden aikana. Letherback pesii (munii) 7-10 päivän välein. Kerrallaan se tekee 70-100 munaa. Valokuvia emme voineet ottaa,koska salamavalo olisi sekoittanut sen mahdolliset aikomukset palata vielä samana yönä. Joudumme työskennellessä käyttämään punaista valoa,koska on todettu,että se ei häiritse kilpikonnia (on ehkä jopa mahdollista,että ne eivät näe koko valoa).

Ei kulunut pitkääkään aikaa,ennen kuin merestä kömpi seuraava otus:tuttu Hawksbill,mutta niin iso,ettei sitä heti tunnistanut samaksi lajiksi. Tämä rapisteli kovasti aluskasvillisuuden seassa ikään kuin pesää tehden, mutta syöksähtikin yllättäen esiin ja suuntasi merelle. Kolme henkeä ei riittänyt tämän voimakkaan konnan pitämiseen paikallaan merkin tarkastusta ja mittausta varten,joten Coy-Coy käytti viimeistä keinoa,eli pyöräytti raukan selälleen. Voin vakuuttaa,että ei näytä hyvältä,mutta tarkoitus toivottavasti pyhittää keinot tässäkin tapauksessa. Ihailtavaa sisukkuutta konnamme osoitti edelleen:se huitoi niin voimakkaasti räpylöillään,että asentoa oli vieläkin hankaloitettava,että tarpeellinen saatiin tehtyä. Varmaan se ajatteli viimeisen päivänsä tulleen, ainakin se oli yhdessä hujauksessa meressä,kun vihdoin vapautui.

Nyt onkin edessä vapaaehtoisten yhteinen päivällinen ja sitten juhannusaattoa viettämään rannalle - eikös se niin kuulukin suomalaisten tehdä?!

Muuten,kaikille lukijoille lämpimät kiitokset mielenkiinnosta. Olemme kuulemma saaneet nuoriakin lukijoita - hienoa!

Lyhyt aamuvuoro on takana ja mietimme tässä, miten hyödyntäisimme ”vapaapäivän”.  Rannalla emme nähneet kilpikonnia, mutta yhden pesän kylläkin. Autoimme keräämään tarvittavat tiedot muistiin ja peittelimme jälkiä, jotta epämiellyttävän sitkeät pesärosvot eivät löytäisi pesiä. Meille kerrottiin, että kaikkien jälkien tarkka peittäminen on tärkeää, koska rosvot havaitsevat pienimmätkin merkit. Vaikka he eivät pesää löytäisikään, he voivat päätellä, milloin kilpikonna on tulossa seuraavan kerran rannalle pesimään (taisi olla 14 vuorokauden kuluttua), ja ovat valmiina odottamassa varastamaan munat ja tappamaan kilpikonnan. Ahkera partiointi tuottaa tulosta, mutta jos partiointi jostakin syystä katkeaa, tietävät rosvot heti olla liikkeellä.

Ystävämme Tree boa todellakin asustelee puussa, josta on matkaa noin kolme metriä ruokapöydällemme. Käärme on täällä harvinainen (uhanalainen?), eikä monikaan täällä jo pitempään olleista vapaaehtoisista ollut nähnyt käärmettä aikaisemmin. Meillä on siis suuri kunnia asua boan kämppiksinä – tosin kunnia on hieman kyseenalainen. Toinen meistä etsi eilen illalla (puoliksi tosissaan) jo jotain kättä pidempää, jolla olisi voinut huitaista käärmeen kauemmas puuhun. Arvatkaa, kumpi?  ;) Miellyttävämpi kämppis pikkulintu (banana quit) on saanut haudottua munansa. Päämme yläpuolella kuuluukin taukoamatta iloinen, hento siritys. Ruokapöydältämme sitten löytyykin usein kivoja yllätyksiä – pitäähän linnullakin huusholli pitää puhtaana.

Eilen lähdimme jo aamulla kaupungille. Vaihdoimme dollarit paikalliseksi valuutaksi, koska aloimme olla niin kypsyneitä kahden rahan kanssa sähläämiseen. Täällä voi kyllä maksaa USdollareilla, mutta vastarahan saa itäisen Karibian dollareina (Eastern Caribbean dollar). Vastarahaa ei monestikaan ole tarpeeksi, ja sitten maksamisessa pitää käyttää molempia valuuttoja. Siinä sitten kassalla lasketaan päässä, paperilla ja laskimella, miten kurssit toimii. Ei ehkä niin vaikeaa, mutta meitä on välillä rasittanut tosissaan! Siitäpä sitten päästiin heti tuhlaamaan… Kävimme oikein syömässä ”ravintolassa” (kuppilassa), jossa oli tasan yksi pöytä. Ruoka oli kyllä ihan hyvää.

Kaupungissa hyppäsimme bussiin, jonka oli määrä mennä Paradise Beachille. Kyllä se sinne päätyikin kierreltyään ensin lähes puoli tuntia saaren sisäosissa toimittamassa tavaraa eri kohteisiin. Näimmepähän kivasti saarta samalla. Ranta oli laaja ja valkohiekkainen. Ketään muita ei meidän lisäksemme ollut rannalla. Paikalliset möivät parissa kojussa hedelmiä ja juomia. Olihan ranta kaunis ja nimensä arvoinen, mutta mielestämme tässä keskuksen lähellä olevat pienet rannat ovat viehättävämpiä.

Palattuamme rannalta kävimme vielä kaupungissa Turisti-infossa keksiäksemme jotain mukavaa tälle päivälle. Tämän päivän ohjelma jäi vielä arvoitukseksi, mutta saimme infossa soittaa Grenadaan ja varata sieltä hotellihuoneen lomamme loppuajaksi. Vietämme siellä neljä viimeistä päivää, joten ehkäpä tuliaisia sittenkin on luvassa kotiin tuomisiksi. Ainakin infosta saamissamme esitteissä neuvotaan varaamaan shoppailulle runsaasti aikaa.

Hetken kuluttua…No niin – taas luonto teki tepposet! Tänään aamulla aioimme liittää tämän tekstin blogiimme ja lähteä sitten varhain kaupunkiin, jos vaikka keksisimme siellä jotain uutta. Sähköt olivatkin poikki ja nettiyhteydet kaatuneet. Kaupunkiin mennessämme ja bussia odotellessamme seurailimme paikallisten sähkömiesten vaihtavan kahta pylvästä ja asentavan uusia johtoja. Syynä vaurioon oli ollut kova tuuli, joka oli kaatanut aikaisemmat pylväät.

Tänäänkin vietimme päivän kaupungilla. Katselimme pieniä viehättäviä taloja, teimme ruokaostoksia, söimme ja nautimme vapaapäivästä rauhallisen kahvikupposen ääressä. Keskukseen tullessamme meitä vastaan asteli kaksi arvonsa tuntevan näköistä punajalkakilpikonnaa, jotka keskuksen johtaja kertoikin juuri päästäneensä takaisin luontoon. Vankeudessa ne eivät ole olleet tähänkään asti, mutta ne ovat vain viihtyneet ruokinnan ansiosta rajatulla alueella. Jäimme juttelemaan vilkkaan italialaisen johtajamme kanssa, ja hän antoikin meille varsinaisen luonnontieteellisen oppitunnin. Todella mielenkiintoisia ja opettavaisia keskusteluja.



Lisää kilpikonnia

Lauantai-illan hurrikaanivaroitus toi meille siis ylimääräistä vapaata,mutta sunnuntaina suuntasimme taas reippaina rannalle. Heti alkuunsa aalto pyyhkäisi kenkäni märiksi,pieni vesikuuro kasteli muuten ja taukopaikkamme sattui tuulen suojaan,joten kaikenlaiset ötökät saivat minut kaivamaan repusta kielletyn aineen,eli offin. Ekologisempi torjunta-aine (=citronella) sattui olemaan Anitan repussa, enkä halunnut herättää häntä. Ei tämä siis ihan tyypillinen rantaloma ole, vaikka rannalla vietetäänkin.

Tänä yönä oppaana oli myös paikallinen Coy-Coy, mikä oli hieno asia,koska ei täällä juuri ole paikallisiin törmännyt. Koko aseman porukka on eurooppalaista. Hienoa oli kuulla, että paikallisia on kuitenkin saatu mukaan projektiin, joka saattaa ensi kuulemalta herättää ajatuksen, että taas on valkoinen mies mennyt neuvomaan suuressa viisaudessaan.




Heti alkuillasta löysimme munimista lopettelevan Hawksbillin. Se oli kuitenkin valinnut pesäpaikan niin alavalta ja aaltojen pyyhkimältä maalta,että Tom keräsi munat lakkiinsa ja loput ämpäriin (yhteensä 117 munaa). Niille sitten tehtiin uusi pesä turvallisemmalle alueelle. Hawksbillin munat vaativat n. 60 cm syvän pesän. Uusi pesä tehtiin tällä kertaa varjoisaan,viileään (!) paikkaan, jotta saataisiin enemmän uroksia, joista näillä rannoilla on puute. Lämpimämpi paikka tuottaa naaraita.

Toinenkin Hawksbill käväisi rannassa etsimässä pesäpaikkaa,mutta kääntyi takaisin,kun sopivaa ei löytynyt. Tom sai kuitenkin tarkistettua sen merkin, vanha tuttu siis oli.

Pihalla meillä on pienten maakilpikonnien yhdyskunta,jota ruokimme. Uskomattoman sympaattisen ja viisaan näköisiä otuksia! Käärme - tree boa - tuli myös takaisin, tällä kertaa lekottelemaan kaiteemme vieressä roikkuvaan lintujen juottoastiaan.

Tänä aamuna teimme vajaan parin tunnin aamuvuoron (löysimmekin yhden pesän),seuraava työvuoro on huomenaamulla. Yritämme päästä mahdollisimman varhain liikkeelle saarta katsomaan, ennen kuin kuumuus on pahimmillaan. Säätilasta täällä saa jonkinlaisen käsityksen, jos menee vaatteet päällä n. 40-asteiseen saunaan, jonka kosteus on lähes 100%.

Yllättävä käänne

Olimme valmistautumassa lähtemään rantaan, kun meille tultiin kertomaan, että emme sitten lähdekään! Seudulle oli annettu myrskyvaroitus. Meidät ohjeistettiin sulkemaan ikkunat, keittämään vettä yms. Myrsky saattaa kestää päiviä ja katkaista sähköt, jolloin emme saisi vettä. Ruuan laittaminen ei olisi ongelma, koska meillä on käytössä kaasuhellat.
Nukuimme tosi sikeästi, eikä mysky sitten ihan päälle noussutkaan. Aamulla kuulimme, että se oli mennyt hieman ohi.
Nyt täällä paistaa taas aurinko.

Toinen yö rannalla

Toinen yö rannalla "tuotti tulosta". Heti ensimmäisellä partiokävelyllä tapasimme Hawksbillin, joka viimeisteli munimistaan.

Loppuyö menikin sitten tyhjää rantaa tarkkaillessa.

Meitä on tässä ensimmäisessä vuorossa ollut 5 partioijaa: minun ja Liisan lisäksi englantilainen Lisa, monikansallinen Wil ja keskuksen englantilainen luonto-opas Tom. Rannalla on katos, jossa voimme levätä partiontikävelyjen välillä. Rannan tarkastamme kerran tunnissa ja yhteen kävelyyn menee n. 20-30 minuuttia, jos rannalle ei ole tullut kilpåikonnia. Jos kilpikonna tavataan munimasta, sen annetaan viimeistellä työ rauhassa. Itse olemme silloin jossain lähistöllä "takavasemmalla". Kun kilppis on valmis, se mitataan ja luetaan merkki tai laitetaan uusi "tagi", jos sitä ei ole aikaisemmin merkitty.

Kuvassa näkyvää kilpikonnaa ei oltu merkitty, ja meidän ensimmäisen havainnon kunniaksi annamme sille ehkäpä lempinimen Myy. Nimeä ehdotti meidän Muumi-fani oppaamme Tom ;) Myös kilpikonnan adoptoiminen on mahdollista. Siten saisimme tietoa jatkossakin, miten Myyn elämä jatkuu.

Jos munat ovat hankalassa paikassa esim. liian rannassa kuoriutumista ajatellen, munat lasketaan ja siirretään turvallisempaan paikkaan. Pesän paikka merkitään myös muistiin. Paikantamiseksi rannalle on maalattu erivärisiä kilpikonnasymboleita puihin. Pesän paikan etäisyys mitataan kanteen eri symboliin, rantaviivaan ja kasvillisuuden rajaan, Siten saadaan aika tarkka paikka muistiin.

Lopuksi pesän seudun jäljet (kilpikonnan ja meidän kaksijalkaisten) tasoitetaan, jotta pesänryöstäjät eivät osaisi pesälle. Pesänryöstäjät ovat siis ihmisiä...

Alkuyö sujuu yleensä pirteästi, mutta aamuyöllä uni tulee jokaisessa pienessä lepohetkessä. Kumma, miten ihminen voi nukahtaa kymmenessä sekunnissa ja herätä reilun puolen tunnin päästä niin sikeästä unesta kuin olisi nukkunut koko yön. Ensimmäiset partiontiaskeleet ovat ymmärrettävästi hieman tokkuraisia.



Viime yönä aloitimme siis työt. Lähdimme kävelemään n. 5 kilometrin matkaa puoli kahdeksan maissa illalla ja palasimme aamukuudelta. Meitä hemmoteltiin

Eka yönä: kova tuuli - mikä tarkoittaa" no mosquitos" - ja täysikuu,mikä taas teki maiseman sadunomaiseksi. Satoikin vain vähän menomatkalla. Sen sijaan yhtään kilpikonnaa ei näkynyt. Better luck next time!

Työ oli sitä, että rantaa partioitiin kahdessa porukassa kerran tunnissa ja muu aika nukuttiin puupenkeillä katoksessa. Hyvin nukutti kovalla alustalla!

Jos kilpikonnia ilmestyy, niin kuin toivottavasti tapahtuu, niiden munimista täytyy odottaa ja peitellä sitten pesät huolella ja tehdä ne mahdollisimman huomaamattomiksi mahdollisten pesänryöstäjien hämäämiseksi. Täällähän esiintyy neljää eri merikilpikonnaa,joista vain yksi, Leatherback, on suojeltu (tosin sitäkin tietysti salametsästetään). Muita saa metsästää peräti 8 kuukautta vuodessa. Sekä liha että munat ovat haluttua ravintoa.

Kido-organisaatio on aloittanut jonkin aikaa sitten kampanjan,jolla valistetaan ihmisiä kilpikonnien sisältämistä raskasmetalleista ym. ympäristömyrkyistä. Tämä kampanja onkin kuulemma jo tuottanut jonkin verran tuloksia.

Edessä on nyt kolmen yön työputki,sitten päivä vapaata,jonka jälkeen pari aamuvuoroa,joka kai tarkoittaa yöllisten jälkien vielä tarkempaa peittelyä.

P.S. 1. Toinen kotieläin on muuttanut - mistähän syystä minä eläinten ystävä en hirveästi sure?!

P.S. 2. Tällä kertaa blogin teko ei suostunut sujumaan... Kuvat siirtyvät koko ajan väärään paikkaan ja tekstit ovat hajallaan. Vika ei varmaankaan ole meissä ;) Koettakaa kestää!

Kommentit olis kivoja - comments,please:-)

Mitä tulee siihen snorklailuun,niin ei se nyt ihan niin sujuvasti mennyt. Näin jossakin vaiheessa valtavan,heiluvan, kiveen kiinnittyneen "viuhkan" ja luulin jo

kohtaavani krokotiilimiehen kohtalon. Kauhoin paniikinomaisesti kohti rantaa,

vaikka Anita yritti kiskoa jalasta takaisin. No, rausku osoittautui kasviksi:-(

Saimme muuten toisenkin kotieläimen: pullea käärme tuli sulattelemaan ateriaansa ja lepäilemään puun oksalle noin puolen metrin päähän olohuoneemme kaiteesta. Ei siis pitkä matka pudottautua lattialle...

Aurinkoinen päivä

Toinen päivä toi auringon esiin. Elimistö elää kai Suomen aikaa, kun heräämme edelleenkin todella aikaisin, Liisa jo ennen aamuneljää ja minäkin kuuden aikoihin. Ajattelemattomina  juttelimme aamukahvilla liian äänekkäästi, ja saimme siitä pian noottia. Toki muistamme, että yöllä töissä olleet menevät nukkumaan viiden aikoihin. Emme vaan oikein tajunneet, miten avoimia nämä meidän asumukset ovat ja kuinka lähellä ne ovat toisiaan, kun välissä on runsas kasvillisuus. Lupaamme parantaa tapamme. Olo täällä on siis todellista lepoa korville, ja tekee varmasti hyvää opetäteille ;)

Lähdimmekin sitten jo ennen kahdeksaa tutustumaan rantaan ja snorklailimme rantaviivan tuntumassa pari tuntia.  Näimme jonkun verran pieniä, värikäitä kaloja. Rantaviivaa partioi kookas oranssinkeltainen perhonen – tuttu laji, mutta nimeä en tietenkään muista…Tällä rannalla voi myös nähdä ”nursesharkin” ja ison (oiskohan suomeksi ) tarpoonin. Ei vaan uskallettu eka kerralla lähteä kauemmaksi. Kummastakaan ei olisi ollut pelastajaksi, jos merivirta olisi vienyt. Noiden eläinlajien tunnistamisessa olen jo pari kertaa kaivannut meidän perheen kävelevää opaskirjaa – terkkuja vaan kotiin. Rannasta hiippailimme sitten takaisin niin hiljaa kuin osasimme. Keskuksen 18 koiraa eivät osanneet varautua hiippailijoihin ja alkoivat vahtikoiran viran mukaisesti haukkua. Se siitä hiljaisuudesta!

”Olohuoneessamme” pieni lintu on tehnyt pesän lampunvarjostimen sisään. Lintu muistuttaa meidän hippiäistä. Mustan linnun päälaki on keltainen samalla tavalla, pyrstökin on jonkinverran pystyssä.  Varsin eläväinen lintu samoin kuin hippiäinen.

Perillä

Matka Grenadaan ja tänne Carriacoun saarelle sujui jouhevasti sen jälkeen, kun saimme ensimmäisen Oulussa perutun lennon tilalle toisen.
Lauttamatka Grenadasta tänne saarelle oli myrskyisä. Toinen meistä pelkäsi ja toinen voi pahoin. Rantauduttuamme meitä oltiin ystävällisesti tultu vastaan, ja täällä jo kauan vapaaehtoisena ollut suomalainen nuori nainen opasti meitä alkuun mm. kaupoissa.
Sadekausi on kuulemma alkanut. Grenadan pääsaarella satanut jo viikon ja täällä sade oli alkanut tänä aamuna. Sateesta täällä osataan olla iloisia, koska kaikki käyttövesi tulee taivaalta. Keskuksen toisen "johtajan " mielestä tänä aamuna oli kuulemma ollut hänen elämänsä kylmin päivä, hieman yli 20 astetta. Viime yönä sade tuli välillä niin kovalla voimalla, että nukkuakaan emme oikein osanneet. Matkan rasituksista johtuen uni olisi kyllä ollut paikallaan. Tulipa yöllä mieleen jo Mertarannan sanat "Taivas varjele, mitä sieltä nyt tulee!" Onneksi katto kuitenkin piti!

Tänä iltana saamme vielä lepäillä ja tutustua alueeseen. Huomen illalla pääsemme (joudumme?) tositoimiin rannalle partioimaan. Ihmiset (ohjaajat ja vapaaehtoistyöntekijät) ovat olleet avuliaita ja ystävällisiä, joten pääsemme varmaan hyvin käyntiin.

Liisa bongasi heti huoneeseen saavuttuamme ensimmäisen maakilpikonnan ja ilmeisesti jonkun ravun.

Majoitumme hulppeassa huvilassa - ainakin jos vertaamme viimeöiseen majapaikkaamme.

Yllä näkymä huoneistomme kuistilta rantaan päin. Ranta on oikeasti lähellä, mutta jyrkän rinteen ja runsaan kasvillisuuden vuoksi sitä ei näe.

Kirjoittelemme taas tänne, kunhan ehdimme. Kaikki on siis hyvin, eikä huolta, vaikka ette kuulisikaan meistä päivään tai pariin. Huomasimme, että tekstarit kulkevat hieman satunnaisesti...