Videolinkkejä

Pitkäaikainen vapaaehtois- ja projektityöntekijä (biologi) Tom on tehnyt hellyttävän videon Kidon urheasta Calimero-koirasta.
http://www.youtube.com/watch?v=Cymn8U2bGt8

Huomasin, että Tom on nimimerkillä Doiden tehnyt muitakin Carriacouhun ja merikilpikonniin liittyviä videoita. Käykääpä katselemassa, niin voitte jakaa kokemuksiamme vielä elävämmin. Ihania videoita... mukavia muistoja...

http://www.youtube.com/watch?v=PPY4JLxSuyg&feature=related  (papukaijoja)
http://www.youtube.com/watch?v=FtUL0L3UAPo&NR=1 (oodi Carriacoulle)
http://www.youtube.com/watch?v=WePfVbWpW0c&feature=related (Leatherback pesimässä)
http://www.youtube.com/watch?v=jpcMaj75tZk&NR=1  (5 Years of Marine Conservation)
http://www.youtube.com/watch?v=Rm6OiNXVoSo&feature=related (nukketeatteriesitys, jota vapaaehtoiset yhdessä parin paikallisen kanssa käyvät esittämässä kouluilla)

Muitakin videoita löytyi, kun Youtubeen laittoi hakusanaksi Kido Carriacou.

Kotimatka häämöttää

Olemme täällä kaupungissa oleskelumme aikana kirjoitelleet blogitekstiä tarkoituksenamme kertoa mm. sunnuntain saarikierroksesta. Aiomme kirjoittaa sen tänä aamuna valmiiksi ja julkaista, mutta sitten piipahdimmekin vielä kuluttamaan viimeisiä Itä.Karibian dollareitamme. Jostakin syystä jumituimme Tax free -myymälään ja nyt aika onkin jo kortilla! Emme valitettavasti saa pitää huonetta lentokentälle siirtymiseen saakka, vaan joudumme luovuttamaan avaimen jo klo 14...Yritämme julkaista "matkakertomuksemme" viimeisen osan sitten kotiin palattuamme.

Jospa paluumatkalla olemme jo hieman viisaampia, eikä Liisakaan yritä enää pistää suuhunsa kaikkea ;)
Näkemisiin kotona n. 30 tunnin kuluttua torstaina!

Perillä pääkaupungissa

Näkymä lauttalaiturilta kaupunkiin

Keskuksesta lähdimme jo ajoissa, ja veimme kaupungissa rinkat säilöön turisti-infoon. Raskaiden rinkkojen siirtely käsivoimin aiheutti ihastusta paikallisissa miehissä, ehkäpä vähän hilpeyttäkin. Meidän tarvitsi siirrellä rinkkoja vain muutamia kymmeniä metrejä, joten emme laittaneet niitä selkään. Kun tulimme turisti-infosta laiturille hauikset pullistellen, eräs paikallinen mies totesi: "Oottepa te voimakkaita naisia ja niin hoikkia! Teidän täytyy treenata paljon?" Juu, juu - tokihan me on treenattu ;) (Ihan oikeasti ilman erittäin hyvää pohjakuntoa täällä olisi ollut vaikea pärjätä!) Kun sitten kävelimme n. 100 metriä pitkää laituria lautalle, kuulimme uudelleen kommentin voimistamme. Kaveri totesi siihen, että näkyyhän noilla olevan lihaksiakin! Miesten seurassa oleva nainen sanoi: " Some women really want to exercise!"  Hoikkiahan me todella jo ollaankin (Liisan suruksi ja Anitan iloksi). Varovasti arvioiden olemme patikoineet ainakin 100 km tällä reissulla. Maasto on ollut rankempaa kuin Kitkantiellä! Olemme tarponeet rantahiekassa ja kiivenneet lähes pystysuoria kivikkoisia polkuja. Korkeuseroja Carriacoulla riittää!

Lauttamatka sujui tasaisissa merkeissä. Lauttakin oli suurempi kuin menomatkalla, joten sitä ei pienet tuulet heilautelleet. St Georgen satamaa lähestyttäessä pilvet kävivät taas niin raskaiksi, että vesisade vastaanotti meidät.
Elo täällä on täydellistä vastakohtaa verratuna Carriacoulle. Äänekäs karibialainen musiikki kaikuu kaduilla ja tunkee huoneen ikkunoista sisälle. Varmasti tällä perjantai-illallakin on vaikutusta. Ainakin nuoriso näyttää täyttävän kadut, ja hyvin monet kulkevat paikallisen Garib-oluen voimalla. Sen huomasimme jo taksissa istuessamme, ja lähdimmekin heti tavarat huoneeseen tuotuamme etsimään ruokapaikkaa. Kovin myöhään ei huvita kadulla kaksistaan liikkua. Vettäkin satoi, joten menimme ensimmäiseen näkemäämme ravintolaan. Eihän se sitten mikään oikea ravintola ollutkaan, vaan eräänlainen pikaruokala, jossa tiskiltä valitsimme erilaisia kasviksia. Paikalliset nuoret aikuiset täyttivät laajan hallimaisen ostoskeskuksen yläkerran ja me olimme ainoat valkoihoiset ja (hieman) yli kolmikymppiset. Taustalla pauhasi musiikki ja Rihannaa soitettiin korkealta ja kovaa! Edes suomalaisissa discoissa ei kuule sellaisia desibelejä!
Ensi yönä tarvitaan varmaan korvatulppia...Mutta tarkoituksella valitsimme hotellin keskustasta, jotta kaupungille pääsisi kätevästi. Hotellihuone on aika pieni, mutta muuten ihan hyvä. Huomenna lähdemme tutustumaan enemmän kaupunkiin.

Grenadaan

Aamu täällä menee rinkkaa pakaten ja asumustamme siivoten. Lähdemme täältä klo 13 kaupunkiin ja siirrymme lautalla Grenadaan, pääsaarelle. Siellä vietämme neljä päivää. Paluulentomme on tiistai-iltana (Suomen aikaa klo 2 keskiviikkoaamuna). Yritämme toki päivittää blogia edelleenkin, mutta yhteydet Grenadassa ovat olleet viimepäivinä epävakaat, mm. hotellista oli vaikeuksia lähettää meille varausvahvistus. Siis jos ette kuule meistä muutamaan päivään, meillä ei silti välttämättä ole mitään hätää ;)
Toivottavasti iltapäivällä ei nouse sellaisia myräköitä kuin täällä on ollut nyt parin päivän ajan ja toivottavasti lautta siis kulkee...
Kuulemisiin :)

Leatherbackin kuva vihdoinkin ;)

Tässä tämä lupaamamme kuva Leatherbackistä. Vieläkin tulee mieleen, miten vaikuttava eläin se on! Kuulimme, että rannalla on tämän pesintäkauden aikana käynyt kaksi eri yksilöä. Aikaisemmin on ollut välissä vuosia, jolloin Leatherbackin pesintöjä ei ole tavattu ollenkaan. Kaikesta tästä voimme päätellä, että laji on hyvin uhanalainen. Tällä kuvassa näkyvällä kilpikonnalla oli räpylässään kolo, jonka todennäköisesti on aiheuttanut hainpuraisu. Kuvassa kilpparin päällä näkyvä valkoinen on hiekkaa, jota se heittelee munia peitellessään ympärilleen - välillä hyvinkin voimakkaasti. Olemme mekin tästä "hiekkasateesta" saaneet osamme muutaman kerran ;) Leatherback tekee räpylöistään "kupit", kun se kaivaa pesää munilleen (ihan kuin ihminenkin, jos kaivaisi käsin maata). Aika erikoista!

Tämä hetki, kun kilpikonna sitten palaa mereen, on aina yhtä vaikuttava. Se vaan häviää meren pimeyteen...

Eilen sitten Pikku-Myystä (Little My) tuli virallisesti meidän adoptiokilppari ja meistä ylpeät adoptioemot. Toivottavasti saamme kuulla Myyn elämän varrelta pelkkiä hyviä uutisia. Jos kaikki menee hyvin (esim. se ei jää kalastajien verkkoihin), saamme kuulla iloisia munimisuutisia parin tai kolmen vuoden päästä.

Tänään täällä on satanut melkein koko päivän. Sähkötkin olivat välillä poikki, eikä internet-yhteyttä ollut - ehkä harmaasta säästäkin johtuen...Olemmekin lueskelleet sisällä ja nukkuneet. Nyt näyttää jo kirkkaammalta, joten ehkäpä tänään vielä pääsisi snorklailemaan rantaan. Olisi siistiä nähdä Nurse shark, vaikka ensin tänne tullessani toivoin, etten ainakaan haita kohtaisi. Toissapäivänä rannalla oli ollut isoin Nurseshark, minkä keskuksen "emäntä" oli koskaan nähnyt oltuaan täällä sentään 20 vuotta. Meri on viimepäivinä ollut levoton ja virtaukset voimakkaita, joten kovin kauas en kyllä uskalla yksin lähteä...

Tänään täällä on ollut hiljaista, kun kaikki pysyttelevät sateesta johtuen sisätiloissa. Yksin ei kuitenkaan koskaan tarvitse olla ;)



Grenada in a tiny nutshell

Joku on jo saattanut ihmetellä,missä ihmeessä tämä Grenada oikein on. Emmepä siitä tienneet mekään mitään, ennen kuin viime syksynä aloimme suunnitella vapaaehtoistyöhön lähtemistä.

Grenadan saarivaltio sijaitsee n,150 km Venezuelasta pohjoiseen, itäisellä Karibialla. Koko valtiossa on asukkaita vain suunnilleen sama määrä kuin Oulussa,eli n.100.000 ja pääsaarikin on vain 18 km leveä ja 34 km pitkä. Pääsaaren lisäksi valtioon kuuluvat Carriacoun ja Petite Martiniquen saaret sekä lukuisia pieniä saaria.

Asukkaista n.75% on afrikkalaisperäisiä (täälläkin toistuu siis surullinen tarina Afrikasta tuoduista orjista),loput enimmäkseen entisten isäntien,brittien jälkeläisiä. Kuten kuvasta näkyy,Grenada itsenäistyi 1974.

Pieni Carriacoun saari (11km pitkä,4 km leveä) on toistaiseksi säilyttänyt alkuperäisen ilmeensä yllättävän hyvin. Turisteja käy kuulemma sesongin aikana kohtalaisen runsaastikin,mutta se ei näy juuri missään. Suuria hotelleja ei ole,eivätkä pienet majatalot erotu kauniista yksityistaloista. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua hyvinkin pian. Isäntämme kertoi juuri tänä aamuna, että hienolle rannalle,jossa käymme etsimässä kilpikonnia ja jossa päiväsaikaan voi uida ihan yksikseen, suunnitellaan isoa hotellia uima-altaineen ja allasbaareineen! Siis myös täällä harrastetaan luonnon tuhoamista muka turismin takia,vaikka turistit hakeutuvat tänne juuri luonnon kauneuden ja hiljaisuuden vuoksi.Myös kuulimme,että jo kolmasosa saaresta on vieraassa omistuksessa.
Vielä kuitenkin tunnelma on kiireetön ja leppoisa ja omakin sielu on todella saanut levätä ja nauttia:-) Esimerkiksi kahdella saarta kiertävällä bussilla on kyllä reittinsä,mutta niitä vaihdellaan tarpeen mukaan. Tänään mm. eräs rouva lähtöpysäkillä bussiin tullessaan ilmoitti jättäneensä ostoksensa kauppaan ja niinpä bussi kurvasi ensin kaupan eteen,josta rouva turhia kiirehtimättä haki ostoksensa. Sitten lähdettiinkin ihan eri suuntaan, kuin minne oikeasti oltiin menossa ja pikku teitä kierrellen jätettiin kukin kotiovelleen. Vähän tuli hämminkiä siitä,kun me emme jääneetkään ihan omalle "pysäkille",vaan halusimme mennä valokuvaamaan vähän matkan päähän.

Parikymmentä vuotta sitten muuan italialainen pariskunta saapui maailmanympäripurjehduksellaan Grenadan saarelle. Viivyttyään vuoden verran pääsaarella he lähtivät tutustumaan Carriacoun saareen. Kuinka ollakaan,siellä sattui olemaan sopiva maatilkku myytävänä. Tästä alkaa Kido-yhteisön tarina. Tämä samainen pariskunta omisti elämänsä kilpikonnien suojelulle ja kodittomien ja sairaiden eläinten hoivaamiselle. Kaikki tapahtuu yksityisin varoin,valtio ei tue toimintaa millään tavoin. Vapaaehtoisia työntekijöitä tulee pääasiassa Britanniasta,muutaman vuoden ajan Suomestakin (yksi saksalainen on porukassa).



En sitten yhtään tykkää rantaelämästä

Minä, joka en ole koskaan ollut mikään beacheillä notkuja, olin siis tänään mukana muutaman tunnin vene-/uinti-/snorklausretkellä. Venematka oli ihan OK, vaikka luonto järjestikin nuorisolle hauskoja hetkiä isojen tyrskyjen muodossa, jotka kastelivat mummelin läpimäräksi. Hauskaa se oli kyllä itsestänikin. Olin ainoa, joka raukkamaisesti puki ylleen pelastusliivin. Minä kun en ole koskaan ymmärtänyt, mitä logiikkaa on siinä, että liivit  otetaan veneeseen turhaksi painolastiksi, jos niitä ei käytetä, Varmaan siihen on järkevä selitys, jota rajoittunut mieli ei ymmärrä. No, paluumatkalla oli kyllä liivit muillakin suomalaisilla ja saksalaisella Willillä, mutta ei urheilla maailmanvalloittajabriteillä.

Rantaa lähestyttäessä ennätin manata mielessäni useaan kertaan, että kaikkeen sitä tulee lähdettyä, mutta mitä pienet edellä, sitä isot perässä, vai miten se nyt oli. Miten ihmeessä saisin aikani kulumaan rannalla lähes kolme tuntia?! Ensimmäinen snorklausreissu päättyi suurin piirtein paniikkiin, kun huomasin äkkiä olevani turhan kaukana rannasta ja voimakkaat virtaukset tekivät paluun raskaaksi. En enää koskaan snorklaa, en ikinä! No, menihän siihen seuraavaan yritykseen ehkä puoli tuntia, eikä taaskaan greenejä.

Siispä takaisin rantaan siirtelemään pyyhettä rannan ainoan palmun alla, jotta voisi taas lukea muutaman rivin. Kolmannen yrityksen  eteen Anita sai jo tehdä tosissaan töitä, ennen kuin sai minut houkuteltua mukaan. Kolme green-kilpparia oli kuulemma ihan lähellä. Vaivannäkö palkittiin: olihan se soma näky, kun nämä arvokkaat ja samalla hellyttävät otukset ”leijailivat” pohjan tuntumassa näykkimässä meriheinää. Tämän takia tuo yli viiden tunnin reissu siis ehkä kannatti, mutta vaikka jäänkin varmaan omituisine mielipiteineni  yksin, niin  sanon kuitenkin:  olisin todellakin viettänyt viisi tuntia mieluummin öisellä rannalla konnia etsimässä!

P.S. Tätä kirjoittaessani alkoi armoton hälinä: Marina tuli näyttämään pikku kilpikonnia, jotka olivat löytyneet Hillsboroughin rannalta (siis kaupungin rannalta). Joku poika oli ensin tuonut yhden, joka oli maannut rannalla selällään ja nyt koko pesällinen tuodaan tänne kotirantaamme ja vapauteen sitä mukaa, kun ne kuoriutuvat. Ensimmäisessä erässä tuotiin jo 14 pientä Leatherback-vauvaa, joita pääsimme auttamaan vapauteen.  Hellyttäviä!!! Nyt näin omin silmin, kuinka sattumanvaraista näiden pikkuisten eläinten henkiinjääminen on! Aallot heittivät niitä koko ajan takaisin rantakivikkoon. Nythän niillä oli ihmisauttajat, jotka käänsivät nokan takaisin merelle päin. Ilman näitä auttavia käsiä ei ehkä kovinkaan moni tästä porukasta olisi selvinnyt aaltojen suojaan. Tapahtuma oli itkettävän ihana - ja suorastaan harras. Tänään pääsemme ehkä mukaan hakemaan pesästä uusia kuoriutuneita vauvoja. Olen todella onnellinen, että sain sittenkin nähdä pikkuisiakin tällä reissulla;-)