En sitten yhtään tykkää rantaelämästä

Minä, joka en ole koskaan ollut mikään beacheillä notkuja, olin siis tänään mukana muutaman tunnin vene-/uinti-/snorklausretkellä. Venematka oli ihan OK, vaikka luonto järjestikin nuorisolle hauskoja hetkiä isojen tyrskyjen muodossa, jotka kastelivat mummelin läpimäräksi. Hauskaa se oli kyllä itsestänikin. Olin ainoa, joka raukkamaisesti puki ylleen pelastusliivin. Minä kun en ole koskaan ymmärtänyt, mitä logiikkaa on siinä, että liivit  otetaan veneeseen turhaksi painolastiksi, jos niitä ei käytetä, Varmaan siihen on järkevä selitys, jota rajoittunut mieli ei ymmärrä. No, paluumatkalla oli kyllä liivit muillakin suomalaisilla ja saksalaisella Willillä, mutta ei urheilla maailmanvalloittajabriteillä.

Rantaa lähestyttäessä ennätin manata mielessäni useaan kertaan, että kaikkeen sitä tulee lähdettyä, mutta mitä pienet edellä, sitä isot perässä, vai miten se nyt oli. Miten ihmeessä saisin aikani kulumaan rannalla lähes kolme tuntia?! Ensimmäinen snorklausreissu päättyi suurin piirtein paniikkiin, kun huomasin äkkiä olevani turhan kaukana rannasta ja voimakkaat virtaukset tekivät paluun raskaaksi. En enää koskaan snorklaa, en ikinä! No, menihän siihen seuraavaan yritykseen ehkä puoli tuntia, eikä taaskaan greenejä.

Siispä takaisin rantaan siirtelemään pyyhettä rannan ainoan palmun alla, jotta voisi taas lukea muutaman rivin. Kolmannen yrityksen  eteen Anita sai jo tehdä tosissaan töitä, ennen kuin sai minut houkuteltua mukaan. Kolme green-kilpparia oli kuulemma ihan lähellä. Vaivannäkö palkittiin: olihan se soma näky, kun nämä arvokkaat ja samalla hellyttävät otukset ”leijailivat” pohjan tuntumassa näykkimässä meriheinää. Tämän takia tuo yli viiden tunnin reissu siis ehkä kannatti, mutta vaikka jäänkin varmaan omituisine mielipiteineni  yksin, niin  sanon kuitenkin:  olisin todellakin viettänyt viisi tuntia mieluummin öisellä rannalla konnia etsimässä!

P.S. Tätä kirjoittaessani alkoi armoton hälinä: Marina tuli näyttämään pikku kilpikonnia, jotka olivat löytyneet Hillsboroughin rannalta (siis kaupungin rannalta). Joku poika oli ensin tuonut yhden, joka oli maannut rannalla selällään ja nyt koko pesällinen tuodaan tänne kotirantaamme ja vapauteen sitä mukaa, kun ne kuoriutuvat. Ensimmäisessä erässä tuotiin jo 14 pientä Leatherback-vauvaa, joita pääsimme auttamaan vapauteen.  Hellyttäviä!!! Nyt näin omin silmin, kuinka sattumanvaraista näiden pikkuisten eläinten henkiinjääminen on! Aallot heittivät niitä koko ajan takaisin rantakivikkoon. Nythän niillä oli ihmisauttajat, jotka käänsivät nokan takaisin merelle päin. Ilman näitä auttavia käsiä ei ehkä kovinkaan moni tästä porukasta olisi selvinnyt aaltojen suojaan. Tapahtuma oli itkettävän ihana - ja suorastaan harras. Tänään pääsemme ehkä mukaan hakemaan pesästä uusia kuoriutuneita vauvoja. Olen todella onnellinen, että sain sittenkin nähdä pikkuisiakin tällä reissulla;-)